Chilit herättävät intohimoja moneen suuntaan niin syöjissään kuin kasvattajissaankin. Viljelykasveina chilit eivät ole helpoimmasta päästä, mutta silti ne ovat innostaneet etenkin monia miehiä puutarhatöiden pariin. Runsas laji- ja lajikekirjo tuovat viljelyyn mielenkiintoa ja haasteita. Chilit koukuttavat joitakin myös fyysisesti. Palkojen tulinen polte saa nimittäin ihmisessä aikaan endorfiiniryöpyn.
Chilien alkuperä
Paprikakasvit ovat kotoisin Etelä-Amerikasta, jossa ihmiset ovat viljelleet ja jalostaneet niitä jo miltei 10 000 vuotta. Chilit kuuluvat tomaatin, munakoison ja perunan tavoin koisokasvien sukuun. Domestikaation seurauksena kaupalliseen viljelyyn on valikoitunut viisi yleisempää lajia, joista on tarjolla satoja ja jopa tuhansia eri lajikkeita. Lisäksi tunnetaan lähemmäs 30 villichililajia.
Makea ruokapaprika on Capsicum annuum -lajin tunnetuin edustaja Suomessa. Samaan lajiin kuuluu myös tulisia chili- ja maustepaprikoita. Muita tärkeitä chililajeja ovat C. chinense, frutescens, baccatum ja pubescens.
Chilit levisivät Amerikoista Kolumbuksen paateilla Espanjan kautta pohjoiselle pallonpuoliskolle 1500-luvulla. Chileistä tuli pian erottamaton osa esimerkiksi aasialaista keittiötä, jossa oli jo totuttu voimakkaisiin makuihin pippurin muodossa.
Chilit rakastavat valoa ja lämpöä
Paprikakasvit vaativat pitkän taimikasvatusajan ennen kukinnan alkua ja hedelmien kehittymistä. Etenkin kotiviljelyssä tärkein kasvua rajoittava tekijä on valon vähyys. Valon ja lämmön lisäksi chilit vaativat tarkkaa kastelua, sillä kasvin painosta juurten osuus on vain noin 10 %. Liiallinen märkyys voi näkyä esimerkiksi heikentyneenä sadontuottona.
Paprikakasveille on ominaista sadon jaksottaisuus. Chileillä satotaakkaa voi jakaa ja näin varmistaa hedelmien tasaisempi kypsyminen keräämällä palkoja jatkuvasti. Paprikakasvit ovat itsepölytteisiä, mutta niukoissa valo-olosuhteissa kukkien pölyttymistä ja hedelmöittymistä voidaan edistää kimalaisten avulla – tai kotiviljelyssä pumpulipuikoilla.
Kapsaisiini tekee paprikoista chilejä
Kasvitieteellisesti chilin hedelmä on marja. Useimmiten hedelmiä kutsutaan paloiksi. Palkojen tulisuus johtuu kapsaisinoideista, erityisesti yhdisteestä nimeltään kapsaisiini. Eniten näitä polttavia yhdisteitä on vaaleissa siemenkiinnikkeissä.
Kapsaisinoidit sitoutuvat hermoston reseptoreihin, jotka tuottavat aistimuksen kivusta ja poltteesta. Tämä saa kuitenkin aikaan mielihyvää tuottavan endorfiinin vapautumisen, jolloin chileihin voi syntyä jonkinasteinen riippuvuus. Koska kapsaisinoidit ovat rasvaliukoisia yhdisteitä, poltetta ei voi lievittää vedellä. Parhaiten tulisuutta voi huuhdella suusta rasvaisilla maitotaloustuotteilla tai leivällä. Myös kädet on syytä suojata hyvin tulisia chilejä käsiteltäessä.
Kapsaisiinilla on todettu olevan joitakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Se muun muassa suojaa mahahaavalta, ainakin rottia, ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Chileissä on myös runsaasti vitamiineja, erityisesti C- ja E-vitamiinia.
Kauneutta hyötytarhaan
Chilit ovat ennen kaikkea hyötykasveja, mutta niillä on myös koristearvoa. Chilien kukkien koossa, värissä ja tuoksuissa on eroja, mutta suurin ja pitkäkestoisin koristearvo löytyy värikkäistä hedelmistä.
Runsaasta lajikevalikoimasta johtuen palkojen väri vaihtelee punaisen eri sävyistä oranssiin ja keltaiseen. Lisäksi on olemassa chililajikkeita, joiden hedelmät ovat tummanvioletteja tai liki mustia. Palkojen muodoissa lajikkeiden välillä on suuria eroja. Jotkut paloista ovat kapean pitkiä, jotkut taas pyöreän muhkuraisia.
Lajikkeet eroavat toisistaan myös lehtien värin ja kasvutavan mukaan. Matalakasvuisia lajikkeita voi käyttää vaikkapa ruukkuistutuksissa tuomassa uutta ilmettä kesäkukkien keskelle. Lisäksi on jalostettu koristechilejä, joiden arvo perustuu nimenomaan näyttävään ulkonäköön eikä niinkään palkojen makuun ja tulisuuteen.
Suomalaiset chilit kasvavat kasvihuoneissa ja kotona
Chilejä viljellään ammattimaisesti myös Suomessa muutamalla kauppapuutarhalla. Vaikka chilien käyttö suomalaisessa keittiössä on vielä melko pientä, kiinnostus chilejä kohtaan on jatkuvassa kasvussa. Kansainvälistymisen myötä suomalaiset uskaltavat yhä rohkeammin käyttää chilejä ruuanlaitossa, jopa suklaisissa jälkiruuissa. Chilipalkoja myydään tuoreina, mutta myös jatkojalostettuina tuotteina chilijauheista säilykkeisiin.
Suomesta löytyy runsaasti innokkaita chiliharrastajia, niin kasvattajia kuin syöjiä. Esimerkiksi Tampereella järjestettävät chilifestarit ovat keränneet useana vuonna yli 20 000 kävijää. Suomen Chiliyhdistyksen jäsenmäärä on myös kasvussa.
Kainalojuttu 1: Chilien tulisuus
Chilien tulisuutta mitataan Scovillen asteikolla. Puhdas kapsaisiini saa arvoksi 16 miljoonaa scovillea, kun taas makea ruokapaprika 0 scovillea. Tällä hetkellä tulisimpana chilinä pidetään Trinidad Moruga Scorpion -lajiketta, jonka tulisuus on noin 2 miljoonaa scovillea. Aikaisemmin tulisimpana lajikkeena pidetyn Habaneron tulisuus Scovillen asteikolla on noin puoli miljoonaa.
Koska scovillet ovat suuria lukuja, chilien tulisuus ilmoitetaan kuluttajille yleensä asteikolla 0-10. Habanero saa tällä asteikolla arvon 10, joten tulisemmat chilit saavat kympin perään vielä plusmerkkejä. Tulisuus ei kasva asteikolla tasaisesti, vaan arvojen 10 ja 9 välinen ero tulisuudessa on huomattavasti suurempi kuin arvojen 1 ja 2 välinen ero.
Lajikkeen lisäksi tulisuuteen vaikuttavat kasvuolosuhteet lämpötilasta kasvualustaan. Yhden kasviyksilön eri palkojen tulisuudessa voi olla myös eroja.
Kainalojuttu 2: Tunnetuimmat chililajit
Chili- ja maustepaprikat (Capsicum annuum Chili- ja Longum-ryhmä) ovat jalostetuista chileistä tunnetuimpia ja laajimmin myös pohjoiselle pallonpuoliskolle levinneitä. Lajikkeista löytyy vaihtelua tulisista mietoihin ja isoista paloista pieniin. Yksi viljelyn haasteista on lajikkeiden suuri ötökkäalttius. Tunnettuja lajikkeita ovat Jalapeño, Cayenne, Pepperoni ja Thai.
Karibialla yleisiin havannapaprikoihin (Capsicum chinense) kuuluu useita voimakkaasti tulisia chilejä. Pienikokoiset havannapaprikat ovat vaateliaita kasvatettavia, mutta niillä on hyvin tunnistettava oma maku. Lajin tunnetuimpia edustajia ovat Habanerot ja Naga Morichit.
Väli-Amerikasta kotoisin olevat pensaspaprikat (Capsicum frutescens) viihtyvät kuumassa ja kosteassa. Laji on kuitenkin melko helppohoitoinen. Ylivoimaisesti tunnetuin pensaspaprikalajike on Tabasco.
Marjapaprikat (Capsicum baccatum) ovat yleisiä lähinnä Etelä-Amerikassa. Laji on verrattain helppohoitoinen ja monimuotoinen. Useimmat lajikkeista ovat Ajeja, sillä Etelä-Amerikan espanjaksi paprika on ’aji’. Lajikkeita ovat muun muassa Aji Amarillo, Aji Cristal ja Lemon Drop.
Vaativien rokotopaprikoiden (Capsicum pubescens) alkuperä on Andien vuoristossa. Viileät yöt tai jaksot saavatkin ne tuottamaan enemmän satoa. Palot ovat paksuseinäisiä ja muistuttavat pieniä omenia. Rocotot ja Canariot ovat lajin edustajia.
_____________________________________________________________________________________
Lisätietoja chileistä: Kauppapuutarhaliitto ry
Viljelyasiantuntija
Hanna Mononen 09 7288 2113, hanna.mononen@kauppapuutarhaliitto.fi
Toiminnanjohtaja
Jyrki Jalkanen 0400 800268 ja 09 7288 2120, jyrki.jalkanen@kauppapuutarhaliitto.fi
Viestintäpäällikkö
Sanna Rasku 040 7083719 ja 09 7288 2112, sanna.rasku@kauppapuutarhaliitto.fi
Tiedote löytyy sähköisenä: www.kauppapuutarhaliitto.fi tiedotteet/ajankohtaista
Kuvia chileistä: www.kukkainfo.fi kuvapankki
Asiaa kotimaisista vihanneksista:
www.puhtaastikotimainen.fi
